Kävin tänään kukkakaupassa. Paikassa on yleensä todella mukava asioida ja henkilökunta auttaa mielellään. Tänään kukkakaupassa oli kuitenkin uusi työntekijä, jonka rinnassa luki: “harjoittelija”. Kyseessä ei ollut kovin nuori henkilö, vaan ihan reilusti aikuinen.
Mielestäni kaikki sujui oikein asiallisesti. Kokematon myyjä joutui tarkistamaan ostamani kukan hinnan kaupan vakiokasvolta (en loppujen lopuksi tiedä kuka omistaa ja kuka on vain töissä, mutta yleensä siellä on aina samat naamat). Kukkien pakkaaminen vei ehkä hieman tavallista kauemmin, mutta sain ihan asiallisessa ajassa asiallisen paketin ja olin tyytyväinen.
Tuossa ei sinänsä ollut mitään erikoista, enkä olisi mitään outoa huomannutkaan, ellen olisi kiinnittänyt vakiokasvon elekieleen jo aikaisessa vaiheessa huomiota. Saapuessani kauppaan, hän vielä palveli toista asiakasta, joten ei ehtinyt vielä kovin paljoa kiinnittämään huomiota harjoittelijan toimintaan. Vapauduttuaan hän kuitenkin muuttui totutun ystävällisestä varsin kireäksi. Selkeästi hänellä oli jotain todella painavaa sanottavaa jostain palveluun tai kukkien myymiseen liittyvästä asiasta, mutta ei sitä suostunut ääneen minun läsnäollessani sanomaan, vaikka harjoittelija kysyikin oliko tällä jotain asiaa.
Jäin seuraamaan kireitä ilmeitä ja tiuskauksen omaisia kommentteja vierestä hieman hämmentyneenä, sillä en havainnut tilanteessa mitään outoa. En tietenkään tiedä mitä kaupassa oli tapahtunut ennen saapumistani, mutta epäilen, että kyseessä on perinteinen asetelma, jossa harjoittelija ei todellisuudessa saa välttämättä kaikilta ohjaajiltaan varsinaista mentorointia, vaan pikemminkin lähinnä haukkuja ja listan parannuskohteista. Harjoittelijan osa ei monesti ole kovin häävi.
Työnantajien olisi hyvä muistaa harjoittelun peruste: oppia tekemään asioita. Mikäli uusi henkilö otetaan harjoittelemaan, olisi perusteltua odottaa, ettei hän heti täytä kaikkia asetettuja vaatimuksia, varsinkaan nk. “talon tapojen” osalta, koska ei yksinkertaisesti voi toimia sellaisten normien mukaan, joita ei tiedä. Lisäksi usein harjoittelijoita kohtaan tunnetaan eräänlaista sanomisen painetta, koko ajan pitäisi voida olla sanomassa jostain. Mielestäni välillä kannattaisi vähän vetää henkeä: antaa harjoittelijalle vastuuta ja mahdollisuus sekä onnistumisiin että epäonnistumisiin.
