Tämä ilmiö on mielestäni merkittävä ja havaitsen sitä jatkuvasti. Lapsia ei kuunnella tarpeeksi.

Monet lapset referoivat keskusteluja esimerkiksi opettajiensa kanssa. Monesti hämmästyn, miten huono keskusteluyhteys opettajan ja lapsen välillä vallitsee. Monesti kuulen vaikkapa jotain tällaista: ”Sitten se opettaja otti mun kynän ja ei suostunut antamaan sitä takaisin, vaikka sanoin, että se on mun kynä”. Tämä oli elävä esimerkki oikeasta tilanteesta. Opettaja oli kerännyt lapselta kynän, eikä ollut antanut sitä takaisin.

Opettaja oli tietenkin toiminut hyvässä uskossa ja luullut keräävänsä koulun kyniä talteen. Kuitenkaan lapsen vaatimukset itse omistamansa kynän palauttamisesta olivat kaikuneet kuuroille korville. Miksi? Jos minä olisin sanonut samasta asiasta, olisi kynä varmuudella tullut takaisin. Mutta minähän olen aikuinen… No, olen identifioinut muutamia syitä tähän ongelmaan:

1) Aika moni lapsi valehtelee opettajille kysyttäessä. Opettajien suhde lasten kertomuksiin on todella ristiriitainen, sillä osa lapsista puhuu aivan täyttä puuta heinää. Ei tietenkään useimmat, mutta monet. Liian monet, jotta asioita ei pitäisi tarkastella hyvin kriittisten lasien läpi.

2) Lapset puhuvat niin paljon ja lapsia on niin paljon, ettei aikuinen vain ehdi kuunnella. Kuuntelemattomuus on meille muutenkin iso ongelma, miksei se näkyisi koulussakin, kun ärsykkeitä on valtavan paljon ympärillä.

3) Lapset eivät osaa itse painokkaasti esittää omaa asiaansa, vaan tuollainen asia tulee suusta ilman lyhyttä ja ytimekästä vaatimusta: ”Hei, se oli mun oma kynä, anna se takaisin!”

Minä en ole ehtinyt puhua tästä aiheesta vielä luotto-opettajani kanssa, mutta päivitän juttua kunhan saadaan juteltua aiheesta. Yhtä kaikki, opettajilla ja aivan erityisesti heikommin koulutetuilla koulunkäyntiavustajilla on erittäin huono kommuniointiyhteys. Voisiko sitä kenties parantaa? Mielestäni voisi.

Yksi keino yhteyden parantamiseen (jätän ryhmäkoot ja muut epärealistiset ratkaisut tarkastelematta) olisi keskittyminen. Kaikista paras yhteys oppilaisiinsa on mielestäni niillä opettajilla, jotka kuuntelevat keskittyneesti. Suusta tulevat jutut ovat kuitenkin vain osa koko tarinaa. Välillä ihmettelen (sivusta seuraten), kuinka ei-verbaalinen kommunikaatio jää täysin huomiotta. Mielestäni keskittymisen puute voisi olla erittäin hyvä selitys tälle. Mitä mieltä olette?